Ensiapukoulutusta Jyväskylässä, Keski-Suomessa ja muualla Suomessa.


Ensiapukoulutusten maailmaan hyppäsin mukaan jo yli 30v. sitten kun lähdin mukaan SPR:n ensiapuryhmän toimintaan. Kehittelin aikanaan ensiapukoulutusten järjestämistä alakouluikäisille ja pidin heille kursseja vapaaehtoisena usean vuoden ajan ja samaan aikaan toimin SPR:n nuorisoryhmän ohjaajana Jyväskylässä. 

Tie vei vapaaehtoisen pelastuspalvelun, Vapepan, maailmaan etsintä- ja suuronnettomuustilanteisiin ja sitä kautta sitten jossain vaiheessa sairaanhoitajaopintoihin. Kun tutkintopaperit olivat taskussa, suoritin välittömästi SPR:n Ensiavun ja terveystiedon kouluttaja koulutuksen ETK ja pääsin vihdoin pitämään myös näitä virallisiakin ensiapukursseja. Työn ohessa olen kursseja pitänyt lähes kymmenen vuoden ajan ja mielessä on usein kytenyt ajatus omasta yrityksestä.

Kursseja on vuosien saatossa kertynyt kymmeniä ellei satoja eri kohderyhmille niin yrityksissä, kunnissa kuin järjestöissäkin.
Oman yrityksen kautta pääsen nyt vihdoin toteuttamaan unelmaani täysipäiväisenä ensiapukouluttajana Jyväskylän alueella, Keski-Suomessa ja myös muualla Suomessa. Koska toimin myös Punainen Risti Ensiavun sopimuskouluttajana, kauttani onnistuu myös sertifioidut SPR:n ensiapukurssit omien kurssien lisäksi.




Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä tarjous omalle työ- tai järjestö-/harrastusporukalle!

​Tmi Hanna Tiihonen

045 262 0115

koulutukset@hannatiihonen.fi